sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Susi - ristiriitainen alkuperäislaji



Susi nähdää usein uhkana ihmiselle ja kotieläimille. Samalla susipelko on yleistä.

Susi on hyvinkin ajankohtainen luontoaihe, sillä Uudenmaan alueella, aivan Varsinais-Suomen kupeessa elelee tällähetkellä ensimmäinen susilauma yli 150 vuoteen. Susi on kautta aikain saanut ristiriitaisen ja kiistellyn vastaanoton, sillä kyseinen Suomen alkuperäislaji herättää sekä pelkoa, että sympatiaa. Luontoasiantuntija ja susista kiinnostunut perniöläinen Jarmo Markkanen kertoi aiemman haastatteluni yhteydessä hieman lisää susista ja meidän suomalaisten suhtautumisesta lajiin.

Mikä sudessa, lähimmän ystävämme koiran sukulaisessa meitä oikein pelottaa? Aikanaan yleistynyt riistan metsästys ja samalla susien luontaisen ruuan ehtyminen ajoi tilanteeseen, jossa susi haki ruokaa metsästämällä heikkoja kotieläimiä kuten lampaita ja nautoja. Aiemmin kunnioitettuna petona nähty susi muuttui ihmisten silmissä, ihmisen toimeentuloa uhkaavaksi, voimakkaan lauman turvaamaksi vahinkoeläimeksi. Sen arvo uniikkina alkuperäislajina unohtui kun tarinat kotieläimiä ja ihmisten henkeä uhkaavasta pedosta siirtyi sukupolvelta toiselle. Pelko susia kohtaan juurrutettiin tarinoiden kuten Punahilkan muodossa jo pienille lapsille ja näin ajattelumaailma sudesta ihmisen vihollisena juurtui syvälle kansan mieleen.



Äkkiseltään voisikin ajatella ettei sudesta ole ihmiselle mitää konkreettistahyötyä. Susi ei tuota rahaa tai ravintoa, mutta susi on silti luonnonmonimuotoisuuden kannalta arvokas ja suomalainen laji, joka ei kaipaa enää enempää perusteetonta lokaa niskaansa. Susien hyväksi muun muassa Luonnonvarakeskuksen kanssa toiminut luontoasiantuntija Jarmo Markkanen kertoo, että susien ammuntalupia hankittaessa syyt ovat usein enemminkin sosiaalisia kuin biologisia. Eli suden kaatamisen ajatellaan rahoittavan ennemmin pelkäävää ihmistä kuin oikestaan tuottavan sen suurempaa konkreettista hyötyä.

Luonnonvarakeskus arvioi suomalaista susikantaa.
Pelot ovat luonnollisesti aina otettava vakavasti, mutta pelotkin voivat laantua asiallisen ja oikean tiedon valossa. Susi on arka laumaeläin, joka ei mielellään tule ihmisten läheisyyteen ja esimerkiksi luonnonvarakeskuksen mukaan tämän vuoden helmikuussa koko Suomessa on havaittu yhteensä hieman yli 200 yksilöä. Suden määrä on siis melko vähäinen ja laumat ovat jakautuneet hajanaisesti erialueille. Myös peura- ja hirvikannat ovat sen verran suurehkot, että esimerkiksi meillä täällä Varsinais-Suomessa susi ei Markkasen mukaan aiheuta kovinkaan paljon harmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti