sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Henkilökuvia: Toiminnanohjaaja Anna Laakkonen


Miten löysit 4H:n?
Anna aloitti työskentelyn kaupungin Salopolku hankkeen parissa ja hankkeen tiimoilta hän tutustui toiminnanjohtaja Janina Mäkiseen. Samalla hanke sai Annan innostumaan hanketyöstä, joten kun 4H haki hanketyöntekijää Anna päätti hakea paikkaa. Nyt hän on viihtynyt 4H:lla töissä jo kolmisen vuotta ja tehnyt töitä erilaisten hankkeiden parissa.

Millainen koulutus sinulla on?
Anna on koulutukseltaan visualisti, mutta monipuolinen koulutus on vain plussaa 4H:n parissa työskenneltäessä, sillä koulussa opitut taidot ovat päässeet käyttöön. Työhön liitty paljon tiedotusta ja tietotaidot sillä saralla helpottavat esimerkiksi sosiaalisenmedian kanavien sekä Salon 4H:n kotisivujen päivittämistä

Mikä on parasta työssä 4H:n parissa?
Annan mukaan parasta on työskentely nuorten parissa. Samalla hän on päässyt näkemään nuorten kasvutarinoita. Aluksi ujommat kerhonohjaajat tai yrittäjät ovat varttuneet itsevarmemmiksi ja aikuistuneet. Toisaalta 4H:n parissa työskentelemisessä häntä kiinnostaa luonnon läheisyys ja erilaiset työtehtävät luonnon parissa. Luonnossa parasta hänen mukaansa ovat eläimet ja vehreys, sekä kasvu.

Millainen on tavallinen työviikko?
Kaikki päivät töissä ovat erilaisia ja niin sanottua normipäivää on haastava kuvaillla, sillä työtä tehdään eri paikoissa kuten toimistolla, Steissillä tai luonnon helmassa. Anna työskentelee pääasiallisesti Nuorten Luonto hankkeen parissa ja sen lisäksi hänen vastuulleen jää kerhotoimintaa liittyvät asiat. Parhaillaan hän esimerkiksi pohtii syksyllä alkavia uusia kerhoja kuten luontokerhoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti