lauantai 26. marraskuuta 2016

Ympäristövaikuttaja ja luontokuvaaja Jarmo Markkanen

Metsälle mukaan lähtevät usein Markkasen mukana myös kiikarit ja kamera.
Luontoreportteri pääsi tänään haastattelemaan Jarmo Markkasta, salolaista luontoharrastajaa, aktiivista ympäristövaikuttajaa ja luontokuvaajaa. Hän tekee paljon yhteistyötä erilaisten luontoon ja ympäristöön liittyvien tahojen kanssa ja  kannustaa myös erityisesti lapsia ja nuoria kiinnittämään huomiota lähiluontoon ja ympäröivään monimuotoisuuteen. Hän on tehnyt paljon luontohenkistä yhteistyötä myös Salon 4H-yhdistyksen kanssa. Viimeisimpänä yhteistyönä ovat olleet muun muassa Latokartanonkosken kunnostus talkoovoimin, Lepakkokurssit perheille ja lajituntemusoppitunnit Salon alakouluissa.

Kiinnostuksen kipinä ympäristöä kohtaan syttyi jo varhaislapsuudessa. Markkasen monihenkinen perhe teki säännöllisesti retkiä lähiympäristöön. Perheen retkille varattiin aina mukaan hyvät eväät kuten keitettyjä kananmunia. Vatsat täynnä jaksoi sitten keskittyä ihmettelemään ympäröivää luontoa. Kun perheen vanhin sisko osti koulukirjoihin varatuilla rahoilla kiikarit pääsi Markkanenkin tutustumaan tarkemmin ympäristöön. Näin intohimo ympäristöä kohtaan syntyi jo varsin varhain. Kymmenen vuotiaana hän kulki itsenäisesti metsissä ja ennen rippikoulu ikää hän retkeili jo oman veneensä kanssa jvesistöissä, sekä yöpyi metsässä. Samoihin aikoihin luontoharrastuksen kanssa syntyi myös kiinnostus taltioida luontoa. Ensin tämä tapahtui piirtäen, mutta myöhemmin Markkanen löysi kaatopaikalta vanhan toimivan kameran ja innostui sen myötä luontovalokuvauksesta. Ensimmäiselle valokuvauskurssille hän pääsi noin 12 vuotiaana ja nykyisin hän vetää itse valokuvauskursseja muun muassa Salon kansalaisopistolla.

Intohimo ja ympäristötietoisuus on avannut ovia mielenkiintoisille projekteille. Markkanen on ollut mukana useissa akateemisissa projekteissa ja tehnyt yhteistyötä muun muassa Turun yliopiston kanssa. Kiinnostus ympäristöä ja lajistoa kohtaan on tuonut mukanaan asiantuntevuutta. Tämän ansiosta Markkanen on osallistunut, kenttätyön merkeissä esimerkiksi susien ja muiden suurpetojen genetiikan tutkimukseen sekä lepakkojen virus- ja bakteerikanta tutkimukseen.

Käynnissä olevat ja tulevat projektit pitävät Markkasen kiireisenä myös näin loppu syksystä. Tällä hetkellä hän on mukana EU:n rahoittamassa, Metsähallituksen vetämässä LIFE FRESHABIT-hankkeessa, jonka kohteina on Kiskonjoki ja Karvianjoki valuma-alueineen. Tavoittena on kohentaa erityisesti natura-alueiden lajiston kuten jokihelmisimpukan ja vuollejokisimpukan, sekä lohen ja taimenen eloa sekä lisääntymistä. Tämän hankeen lisäksi tulevia projekteja on Teijon kansallispuiston käyttö ja hoitosuunnitelman laatiminen työryhmässä, Tenholan Saarenjärven kunnostushanke ja lintujen rengastus yhdessä Juhani Karhumäen kanssa.


Ympäristössä Markkasta kiehtoo eniten luonnontilaisen paikan ja monimuotoisuuden muodostama kokonaisuus. Hän myös pitää lähiympäristöstä ja jokiluonnosta. Luonnontilainen jokiympäristö kun tarjoaa erivuodenaikoina paljon erilaisia asioita ja tutkittavaa. Luonnontilaisen ympäristön ja paikan ohella Markkasta kiehtoo myös lajit ja niidet käyttäytyminen.

tiistai 22. marraskuuta 2016

WWF on valinnut vuoden luontokirjan!

Varsinkin näin ensilumien sulettua voikin lähteä silmäilemään ja tutkiskelemaan metsien ihmeitä uusin silmin 
Törmäsin Ylen uutisia selaillessani tähän mielenkiintoiseen artikkeliin, jonka mukaan WWF on valinnut vuoden luontokirjaksi 2016 teoksen Metsän salainen elämä. Eeva-Liisa Hallanaron, Saija Kuuselan, Aino Juslénin ja Terhi Ryttärin toimittama kirja lupaa viedä lukijansa biologien johdattamana metsäekosysteemin ytimeen, jossa mikroskooppisen pienet eliöt toimivat yhdessä ja yksin muodostaen aivan uudenlaisen maailman.

Muinaisrannan kivikosta löytyisi varmasti mielenkiintoisia pieneliöitä :)

WWF:n sivuilta löytyi myös kattava lista edellisvuosina vuoden kirjoiksi valituja teoksia. Tässä poimintona muutaman viime vuoden voittajat. (jos esimerkiksi pukinkontti kaipaa kovakantista, luontoaiheista täydennystä. :))


2016 Metsän salainen elämä / Eeva-Liisa Hallanaro, Saija Kuusela, Aino Juslén ja Terhi Ryttäri / Gaudeamus
-tuo esiin metsän pienet ihmeet,eliöt

2015 Korppiretki /Mika Honkalinna /Maahenki Oy
-mustavalkoa kuvia ja tietoa korpeista

2014 Aarresaaret - Helsingin saariston uskomaton luonto /Jarmo Nieminen /Gummerus
- teos kuvaa Helsingin lähiluontoa virkistävästä näkökulmasta

2013 Pihan linnut ja pöntöt - eloa pihapiiriin / Juha Laaksonen /Kustannusosakeyhtiö Paasilinna Oy
- kirja kertoo nimensä mukaisesti pihan linnuista

2012 Ahman kintereillä / Antti Leinonen / maahenki Oy
- teos käsittelee petoeläin ahman elämää




sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Meidän viikonloppu Helsingissä

Tästä pääset tarkemmin tutustumaan 4H:n ja Salon 4H:n sivuihin.
Tänä viikonloppuna Helsingin messukeskus on täyttynyt erilaisista mielenkiintoisista tapahtumista. Meidän viikonlopuksi kutsuttu tapahtuma koostuu useista erilaisista aiheista. 

Elma-maaseutumessuilla pääsee tutustumaan maaseutuun, sen eläimiin ja maaseudun tarjoamiin palveluihin. 

Metsämessut taasen keskittyvät monipuolisesti metsiin, metsien hoitoon ja metsien virkistyskäyttöön. Alueella pääsee halutessaan kokeilemaan metsän istutusta, tutustumaan metsäalan oppilaitoksiin tai vaikkapa ajamaan metsäkonesimulaattorilla. Metsäpuolelta löytyy myös 4H:n oma osasto! 

Näiden aiheiden lisäksi Meidän viikonloppu -tapahtuma tarjoaa paljon iloa käsitöiden ja herkkujen ystäville, sekä lemmikkieläimistä kiinnostuneille.

Mikä parasta messuille ehtii oivasti vielä tänäänkin ja kannattaa ottaa isät ja isoisätkin mukaan nauttimaan eläimistä, metsistä ja käsitöistä.


Halukkaat pääsevät kokeilemaan esimerkiksi puiden istutusta kuvan mukaisesti.


Messuilla oli erittäin monipuolisesti esillä myös alojen kirjallisuutta.


Sympaattisiin eläimiin kuten lehmiin, muuleihin, koiriin ja hevosiin pääsi tutustumaan ihan lähietäisyydeltä ja samalla pääsi kysymään ammattilaisilta vinkkejä niiden hoitoon.


Kani-agility oli suosittua etenkin perheen pienimpien keskuudessa.

Oikein viihdyttävää ja mukavaa isänpäivää kaikille! :)

lauantai 12. marraskuuta 2016

Kamera käteen ja kuvaamaa

Vehreän kesän ja ruskanväreissä hehkuvan syksyn aikana pääsee lähes aina unohtumaan kuinka kaunis ja mielyttävän erilainen talvinen maisema voikaan olla. Harmaiden päivien ja lumisateiden jälkeen kun aurinko jälleen näyttäytyi muistui myös talven ihmeellisyys mieleen. Nykyään kun ilmasto on muuttunut valitettavasti yhä vaihtelevammaksi erityisesti ilmastonmuutoksen takia, kannattaa kaikki tilaisuudet hyödyntää. Siispä päätin itsekin napata kameran kouraan ja tarpoa läheisen pellon reunustalle ja tallentaan niin lumikuorrutteen saaneet talventörröttäjät kuin myös pilvien välistä pilkottavan auringon.  Näin ihanan talvisen ja kauniin viikonlopun kunniaksi kannattaa käydä itse kuvailemassa ja samalla ihailemassa muiden taidonnäytteitä. www.suomenluonto.fi :) P.S. Oikein hauskaa ja rentouttavaa isänpäivää kaikille!
Talvisen luonnon kuvaus voisi sopia loistavasti myös 4H-yrityksen tuottamaksi palveluksi :)



Katajanmarjat lumikuorrutteen alla

Kimmeltävä hanki luo melkeimpä satumaisen tunnelman.


Puista putoilevaa lunta.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Luonnon aineksista syntyy kaunis ja talvinen kranssi

Talvi on saapunut ja joulu lähestyy jo kovaa kyytiä, joten nyt jos koskaan on hyvä aika tehdä itselleen kaunis kranssi tai vaikkapa useampi koristamaan esimerkiksi ulko-ovea. Kranssi syntyy helposti rautalangan, kukkateipin ja oksien tai havujen avulla. Itse hankin kukkateipin ja rautalangat Salosta, Pirilän kukkatalosta. Mutta sopivia tuotteita löytyy varmasti myös muista kukkakaupoista. Tänä vuonna päätin käyttää hyödykseni lepän käpyjä ja norkoja, mutta kranssin voi halutessaan tehdä myös esimerkiksi koivun oksista tai kuusen havuista. Kranssista voi tehdä luonnollisen ja pelkistetyn koristeen, jossa hyödynnetään pelkästään luonnon raaka-aineita. Vastaavasti väriä ja näyttävyyttä saa halutessaan liittämällä luonnonmateriaalista tehdyn rungon päälle  esimerkiksi askartelukaupoista saatavia pikku koristeita.

Kranssin runkoa varten tarvitaan oksien tai havujen lisäksi kukkateippiä, rautalanka pätkiä, sekä rulla rautalankaa.

Aluksi rautalangan pätkät liitetään yhteen kukkateipin avulla. Teippiä kannattaa hieman venyttää ja pingottaa, jotta se tarttuu paremmin rautalankaan. Mitä useamman rautalangan liittää yhteen, sitä tukevamman rungosta saa.

Rungon päälle kieputetaan rulla rautalangan avulla oksia tai havuja.

Kun kranssissa on tarpeeksi oksia liitetään päät kuvan mukaisesti yhteen ja liitoskohta kannattaa naamioida pujottamalla sen päälle oksia.

Valmis kranssi sopii parhaiten ulos, sillä esimerkiksi kävyt eivät viihdy kovinkaan hyvin lämpimissä ja kuivissa sisätiloissa.