tiistai 27. syyskuuta 2016

Tillandsiat saavat etsimään luonnonaineksia

Luontoreportteri innostui uudesta ja  hauskasta sisustusvillityksestä johon voi yhdistää viherkasvit, luonnossa liikkumisen ja itse tekemisen :). Tämä kyseinen sisustukseen, luontoon ja luovuuteen liittyvä asia on itseasiassa tillandsia eli toisleta nimeltään ilmakasvi. 
Ilmakasvit ovat Amerikan trooppisilta ja substrooppisilta alueilta kotoisin olevia, ananaksen sukuun kuuluvia kasveja. Luonnossa tillandsiat kasvavat puiden rungoilla ja oksilla päällyskasveina eli ne käyttävät juuriaan vain alustaansa kiinnittitymiseen. Täällä kylmässä pohjolassa ne toimivat kuitenkin oivallisina huonekasveina ja niiden erikoisuutena on se, että kasvi saa kaiken tarvitsemansa ilmasta.
Tämä päällyskasvi ei siis tarvitse lainkaan multaa ja siksi niistä voi rakentaa esimerkiksi elottomanluonnon rakennusaineita kuten  pyöreäksi hioutuneita kiviä, simpukankuoria ja suolan kyllästämiä kepejä avuksi käyttäen toinen toistaan hauskempia asetelmia maljakoihin tai lasipurkkeihin.
 Kaikken paras puoli ilmakasveissa on se, että niistä saa luovuuden avulla loihdittua kauniita koristeita paperien täyttämille työpöydille ja samalla pääsee rakentamaan itse täysin uniikkeja luomuksia. Esimerkiksi oma suosikkini luonnossa on merenranta, joten päätin hyödyntää omissa ilmakasviasetelmissani muun muassa simpukoita, ruokoja ja vesirajalta kerättyjä valkoisia sekä punaisia pikkukiviä. Keräilyssä on toki hyvä muistaa jokamiehenoikeuksien rajat, mutta muuten ilmakasvi asetelmat ovat luonnon ystäville oiva tapa tuoda ripaus kaunista luontoa sisälle.

 Toki täysin ilman vettä ja ravinteita nämäkään veijarit eivät selviä, mutta tarkempia hoito ohjeita voi käydä kurkkaamassa oheisesta linkistä.'

Nämä kauniit punertavat kivet ja ruo'ot on kerätty Bromarvista, Badvan uimarannalta ja nyt ne somistavat ilmakasvia varten hankittua lasipurkkia.

Tässä taas hieman erilainen astelma. Oma pieni himmeli on helppo tehdä ja halutessaan rusehtavat ruo'ot voi värjätä esimerkiksi kuvan mallin mukaan mustaksi.



Hauska pikku fakta tillandsioista: ruotsalainen, taksonomian isä eli Carl von Linne nimesi ne aikanaan suomalaisen lääkärin ja kasvitieteilijän Elias Tillandzin mukaan eli näissä kasveissä näkyy myös kotimaan edustus! :)
Ilmakasvit ovat parhaillaan suosittuja eri sisustus ja puutarha lehdissä, joten niille tarkoitettuja lasipurkkeja löytyy kiitettävästi eri kaupoista. 

Tillandsioita on kymmeniä ellei satoja eri lajeja, joten jokaiselle varmasti löytyy jotain :)


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Eksoottiset lemmikit esittäytyy!

Salon 4h-yhdistys järjesti tänään jo kolmannen kerran eksoottiset lemmikit tapahtuman. Tapahtuma pidettiin viimevuoden tapaan kauppakeskus Plazassa ja eksoottisia lemmikeitä oli paikalla noin parisen kymmentä. Lemmikkejä omistajineen oli saapunut paikalle Salon-alueelta, sekä muutama myös hieman kauempaa.
Vipinää tapahtumasta ei  puuttunut, sillä erilaiset ja mielenkiintoiset lemmikit kuten matelijat, jyrsijät ja linnut vetivät paikalle viime vuottakin suuremman yleisön.
Luontoreportterin suosikkeja olivat kauniin kirjavat undulaatit Anni, Onni ja Assi, sekä rento, sylivauva eli chinchilla Typy.
Tämä leidi oli noin kuusi kiloa painava saksanjättischeck.

Vilkas fretti kolmikko tutki innokkaasti uutta ympäristöä. Hellyttävä ulkokuori hämäsi katsojaa, sillä tummin freteistä ei ollut yhtä kesy kuin muut.

Kruunuviherkaija Käkän viereisessä häkissä liiteli riogranden aratti pariskunta Milo ja Selma. Yleensä nämä pienet papukaijat eivät ole kovin puheliaita. Kuitenkin omistajan mukaan Milo on fiksuna oppinut erilaisia ääniefektejä ja opettanut niitä myös tyttöystävälleen. He esimerkiksi vettä nähdessään pitävät plub plub plub ääntä. :)
Nämä veijarit taisivat olla koko näyttelyn eksoottisimman vieraat, sillä vasemmanpuoleisessa terraariossa majaili madagaskarinsihisevätorakka ja oikealla puolella taasen kummitussirkkoihin kuuluva okapiru. Kaverukset eivät taida olla kovin seurallisia, sillä molemmat lymyilivät pitkälti kasvuston takana.

Lemmikeiden lisäksi paikalla oli myös luonnossa esiintyvien käärmeiden edustaja eli Timo Paasikunnas, Kyyn suojeluhankkeesta. Varsinaista kyytä ei toki Plazassa nähty, mutta Paasikunnaksella oli mukanaan rantakäärme ja vaskitsa. Käärmeiden esittelyn ohella hän kertoi Suomen matelijoista ja käärmeistä.
Kolmesta vilkkaasta ja uteliaasta chinchillasta vain yksi, Typy uskaltautui häkin ulkopuolella ja viihtyi omistajansa sylissä. Muut kaksi eivät viihtyneet sylivauvoina vaan majailivat mieluummin herkullisten heinien kanssa häkissä.

Myös 4H:n maskotti eli Janina Mäkisen Nile kissa saapui esittäytymään ja edustamaan samalla omaa rotuaan eksoottisten lemmikkien joukossa.

Eksoottiset lemmikit esittäytyy!

Salon 4h-yhdistys järjesti tänään jo kolmannen kerran eksoottiset lemmikit tapahtuman. Tapahtuma pidettiin viimevuoden tapaan kauppakeskus Plazassa ja eksoottisia lemmikeitä oli paikalla noin parisen kymmentä. Lemmikkejä omistajinee oli saapunut paikalle Salon-alueilta, sekä muutama myös hieman kauempaa.
Vipinää tapahtumasta ei  puuttunut, sillä erilaiset ja mielenkiintoiset lemmikit kuten matelijat, jyrsijät ja linnut vetivät paikalle viime vuottakin suuremman yleisön.
Luontoreportterin suosikkeja olivat kauniin kirjavat undulaatit Anni, Onni ja Assi, sekä rento, sylivauva eli chinchilla Typy.
Tämä leidi oli noin kuusi kiloa painava saksanjättischeck.



Vilkas fretti kolmikko tutki innokkaasti uutta ympäristöä. Hellyttävä ulkokuori hämäsi katsojaa, sillä tummin freteistä ei ollut yhtä kesy kuin muut.

Kruunuviherkaija Käkän viereisessä häkissä liiteli riogranden aratti pariskunta Milo ja Selma. Yleensä nämä pienet papukaijat eivät ole kovin puheliaita. Kuitenkin omistajan mukaan Milo on fiksuna oppinut erilaisia ääniefektejä ja opettanut niitä myös tyttöystävälleen. He esimerkiksi vettä nähdessään pitävät plub plub plub ääntä. :)
Nämä veijarit taisivat olla koko näyttelyn eksoottisimman vieraat, sillä vasemmanpuoleisessa terraariossa majaili madagaskarinsihisevätorakka ja oikealla puolella taasen kummitussirkkoihin kuuluva okapiru. Kaverukset eivät taida olla kovin seurallisia, sillä molemmat lymyilivät pitkälti kasvuston takana.

Lemmikeiden lisäksi paikalla oli myös luonnossa esiintyvien käärmeiden edustaja eli Timo Paasikunnas, Kyyn suojeluhankkeesta. Varsinaista kyytä ei toki Plazassa nähty, mutta Paasikunnaksella oli mukanaan rantakäärme ja vaskitsa. Käärmeiden esittelyn ohella hän kertoi Suomen matelijoista ja käärmeistä.
Kolmesta vilkkaasta ja uteliaasta chinchillasta vain yksi, Typy uskaltautui häkin ulkopuolella ja viihtyi omistajansa sylissä. Muut kaksi eivät viihtyneet sylivauvoina vaan majailivat mieluummin herkullisten heinien kanssa häkissä.

Myös 4H:n maskotti eli Janina Mäkisen Nile kissa saapui esittäytymään ja edustamaan samalla omaa rotuaan eksoottisten lemmikkien joukossa.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Maataidetta merenrannalla

Reissuvinkki viikonlopulle. Satuin piipahtamaan Padvan uimarannan lähistöllä Bromarvissa. Merenrannalta löytyi jonkun lupaavan taiteilijasielun tekemää maataidetta. Luonnonmukaisten rakennusaineiden takia tätä voisi varnmasti myös kutsua luontograffitiksi, sillä teos on toteutettu kokonaan luonnon omista materiaaleista. 
Tulevaksi viikonlopuksi on jälleen taidettu lupailla lämpimiä syyskelejä, joten jos aikataulu sallii kannattaa käydä vaikkapa vilkaisemassa tätä taideteosta. Ehkäpä samalla merituulen humistessa ja aaltojen kohistessa  joku innostuu itse luomaa omanlaisensa kauniin luontograffitin.  :)
Luontograffitin voi toteuttaa vaikkapa mandalaa muistuttavana geometrisena kuviona. 
Paras luontograffiti syntyy ekologisesti, elottoman luonnon materiaaleista kuten kivistä, tippuneistä kävyistä ja kuolleista kaisloista.
Merenrannalta löytyy varsinkin näin syksystä monipuolisesti erilaisia materiaaleja luontograffitia varten

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kaupan yrtit tehokäyttöön!

Lähes kaikista ruokakaupoista saa valmiissa pikkuruukuissa kasvavia yrttikasveja ja salaatteja. Kun vihreät osa on käytetty ihmiset usein heittävät juurakon multineen ja ruukkuinenn pois. Poisheiton sijaan vielä elävän ja vihreän kasvin voi kuitenkin istuttaa ruukkuun ja asettaa ikkunalaudalle tai muuhun valoisaan paikkaan. Kun sitä sitten hoitaa ja kastelee säännöllisesti, parhaimmassa tapauksessa yritin saa tuottamaan uutta satoa ja siitä on iloa pidempään. 

Ennen yrtin istuttamista kannattaa huolehtia siitä, että juurakko on tarpeeksi kostea. Kostea juurakko irrotetaan varovasti muovisesta ruukusta.

Jos uusi ruukku on isokokoinen kasviin verrattuna kannattaa pohjalle laittaa multaa ja vasta sen jälkeen asentaa juurakko ruukkuun.

Ruukussa olevan kasvin juurakko peitetään kauttaaltaan uudella ja mehevällä mullalla.

Istutettu kasvi kannattaa kastella ja asettaa vaikkapa ikkunalaudalle tai pöydälle, jossa se saa riittävästi valoa. Sitten ei muuta kun napsimaan herkullisia yrttejä vaikkapa leivän päälle :)


















torstai 1. syyskuuta 2016

Luonnonvara-ala kouluttaa ja työllistää: Hämeen ammattikorkeakoulu

Läheisesti luontoon ja ympäristöön liittyy myös luonnonvara-ala, joka työllistää ja kouluttaa luonnosta ja esimerkiksi metsistä kiinnostuneita ihmisiä. Tästä innostuneena päätinkin aloittaa uuden juttusarjan, jossa esittelen joitakin varteen otettavia koulutusvaihtoehtoja. Juttusarjan tarkoituksena ei kuitenkaan ole mainostaa vain tiettyjä kouluja tai koulutuksia vaan pikemmin antaa erityisesti nuorille tietoa ja esimerkkejä erilaisista mielenkiintoisista vaihtoehdoista.
Ensimmäinen uuden juttusarjani kohde on HAMK eli Hämeen ammattikorkeakoulu.
Hämeen ammattikorkeakoulusta löytyy monta ympäristöön ja luontoon liittyvää koulutusta kuten kestävä-kehitys, maaseutuelinkeinot, metsätalous, ja puutarhatalous.
Haastattelin erästä metsätaloden opiskelijaa. Hänen opiskelu paikkanaan toimii metsäopetuksen ja metsäntutkimuksen keskus Evolla, lähellä Hämeenlinnaa. Kyseinen opiskelija haki Evolle, haaveenaan puuauton tai hakkuuauton kuljettaja ja hänestä valmistuu metsätalousinsinööri. Metsätalousinsinöörillä on pätevyydet metsäalalla ja mahdollisia töitä voivat olla muun muassa metsän ja soiden hoito, puunnosto, konsultaatio eli myyntityöt tai vaikkapa työ biopolttoaineteollisuuden parissa.
Opiskelija myös vinkkasi, että Evolla opiskellessa tavallisten teoria tuntien vastapainona on maanläheiset kurssiluontoiset moduulit muun muassa suonhoidon tai metsänhakkuun parissa.
Jos HAMK kuulosti mieluisalta opiskelupaikalta sinne voi hakea yhteishaussa 7-21.9

Evolta valmistuu muun muassa metsätalousinsinöörejä.

Kampuksen pihapiiristä pääsee myös Evon retkeilyalueelle.

Mahtaakohan olla opiskelijoiden tekemä? ;)

Koulu sijaitsee aivan järven rannalla.