torstai 29. kesäkuuta 2017

Kiitos ja kumarrus!


Näin kesäkuun lähestyessä loppuaan on minunkin aika siirtyä luontoreportterin pestistä uusien haasteiden ja kokemusten pariin. 
Aloitin työt huhtikuun loppupuolella 2016 ja paljon olen ehtinyt nähdä sekä kokea 4H Nuorten Luonto kehittämishankkeen luontoreportterina. Ehkä parhaiten mieleeni jäi hauska ja hyödyllinen luonnonkosmetiikka -kurssi, sekä innostava ja hyvällä yhteishengellä varustettu Salon Armfeltin koulun 4A-luokka, joka voitti metsäkuutiokilpailun, rentoa suomalaisuutta henkivällä koivumetsällään. Näiden lisäksi eniten pidin erilaisista luontoon, eläimiin ja ympäristöön liittyvistä tapahtumista, sillä oli ihana nähdä kuinka innoissaan erityisesti nuoret ja lapset olivat esimerkiksi Teijon metsäpäivillä tai 4H:n lepakkoihin ja yöeläjiin keskittyneellä yöleirillä.
Luontoreportterina pääsin osallistumaan hankkeen tapahtumiin ja tutkailemaan muutenkin ympäröivää luontoa täysin uudesta näkövinkkelistä. Pääsin itselleni uusien, ainutlaatuisten kohteiden lisäksi tutustumaan myös uusiin ja innostaviin ihmisiin, kuten luonnonvara-alan asiantuntijoihin, sekä metsästä ja luonnosta kiinnostuneisiin lapsiin, nuoriin ja vähän vanhempiinkin. :)
Suosittelen ehdottomasti vastaavanlaisia töitä myös muille, sillä ympäristö ja luonto on suuri osa  arkipäiväistä elämäämme ja samalla hankkeen myötä työskennellässäni yllätyin positiivisesti siitä miten työn ohella opin paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa sekä kehitin huomaamatta myös omaa luontosuhdettani näkemisen ja kokemisen kautta. Luontoreportterin työssä siis yhdistyi työn ja reportoinnin ohella myös huvi ja hyöty. 
Vaikka oma työni Nuorten Luonto hankkeen parissa päättyy, itse hanke jatkaa eteenpäin uusin kujein ja toivonmukaan monipuolisin ja hauskoin luontoaiheisin tapahtumin.

Oikein antoisaa ja luontorikasta kesää kaikille ja kiitos aktiivisesta blogin lukemisesta! :)

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kukkaloistoa Sibeliuksen puistossa

Luonnonkukkien päivä on myös kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle ja vuoden 2017 teemakukkalajit ovat metsäkurjenpolvi, niittyleinikki, heinätähtimö, ojakellukka, hiirenvirna, harakankello ja nurmitähdyke :)
Luonnonkukkien -päivä on yhteispohjoismaalainen päivä, jona juhlistetaan kasvituntemusta, sekä -harrastusta, eikä suotta sillä onhan Pohjoismainen luonto hyvin kaunis ja kasvirikas etenkin kesäasussaan. Viimevuoden tapaan tänäkin vuonna päivän suojelijana toimii itse tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Käy kurkkaamassa presidentti Niinistön terveiset Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta!

Luonnonkukkien -päivän kunniaksi Salon Sibeliuksen puiston koivu sai lauantaina 17.6 uuden ilmeen kun Nuorten luontohankkeen tiimoilta järjestetty kukkapuuprojekti huipentui ja puu sai koristeekseen salolaisten virkkaamia luonnonkukkia. Kukkaloiston näkee jo kaukaa ja luontoelämyksestä pääsee nauttimaan koko juhannusviikon aina 25.6 saakka.

Alta näät lisää kuvia taitavasti käsityönä tehdyistä luonnonkukista :) ja Suosittelen ehdottomasti myös piipahtamaan paikan päällä vaikkapa poimimassa muutamat kauniit kukat muistoksi.





keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Retkikohteena linnakesaari Örö

Entisen sotilaskäyttöön tarkoitetun Örön linnakesaaren erikoisuus löytyy sen tapahtumarikkan historian ohella monimuotoisesta, merellisestä ja ennen kaikkea kauniista luonnosta. Tältä matalalla vesialueella sijaitsevalta harjusaarelta kun löytyy paljon arvokasta ja myös harvinaista luontoa. Paikanpäällä voi nähdä luonnontilaisia rantoja, harvinaisia eläinlajeja ja vehreitä rantaniittyjä, joilla kasvaa harvinaisuuksia hietaneilikasta rantakauraan.


Varsinais-Suomessa, tarkemmin Kemiön saaren kunnan alueella sijaitseva Örö on retkeilykohteena suhteellisen tuore tapaus, sillä sotilastoimintojen loputtua saari avautui kokonaan yleisölle vasta vuonna 2015 ja siitä lähtien vierailijoilla on ollut vapaa pääsy kohteeseen.
Matkailijoiden kannalta saari on varteenotettava valinta, sillä se tarjoaa nähtävää ja koettavaa koko perheelle. Kauniin luonnon lisäksi rikas ja värikäs historia tekee saaresta mielenkiintoisen kohteen. Useiden retkeilyreittien varrelta löytyy ilahduttavan hyvin opastetauluja ja tietoa eri kohteista suomen lisäksi myös ruotsiksi ja englanniksi.

Saaren monipuoliseen tarjontaan voi halutessaan vaikka tutustua useamman kesäisen päivän putkeen, sillä majoituksen mahdollistaa muun muassa saaren telttailualue ja vierasvenesatama peruspalveluineen. Näiden lisäksi Örön yhteistyötahot mahdollistavan sen, että saarella on tarjolla myös ravintola-, majoitus-, opastus-, kokous- ja juhlatilapalveluja. :)
Öröön järjestetään kuljetuksia päivittäin ja muun muassa tästä linkistä pääset tutustumaan yhteen matkojen tarjojista ja tutkimaan aikatauluja: vitharun