torstai 21. heinäkuuta 2016

Parhaat luontokohteet lähialueilla: Teijon kansallispuisto

Seuraavana retkikohteena esittelen vuonna 2015 kansallispuiston tittelin saaneen Teijon retkeilyalueen. Alueelta löytyy monipuolinen kattaus luontopolkuja ja toki useita eri laavuja, sekä oivat mahdollisuudet vaikkapa leiriytymiseen. Retkeilyn ohella Matildanjärvellä voi kalastaa, uida ja veneillä kun taas metsän puolella voi pongailla erilaisia eläimiä ja historiallisia jääkauden jälkiä sekä valokuvata, rentoutua ja kerätä luonnon antimet talteen. Nuoria ja innokkaita pelaajia  varmasti kiinnostaa myös se seikka, että retkipolun varrella saattaa törmätä muutamiin pokemoneihin ;)
Vierailin Teijolla itse ystävieni kanssa pari kertaa ja ensin tutustuimme luontokeskuksen kahvioon sekä venesatamaan. Toisella kerralla uskallauduimme jo kävelemään pitkospuita pitkin aina Endalin laavulle saakka. Matkan varrella kameran kuvaan osui kauniiden suomaisemien lisäksi mm. polun lämmössä makoillut kyykäärme ja useita erilaisia perhosia.
Luontoon sivustolta löytyy lisää tietoa kansallispuiston tarjonnasta ja erilaisista tekemismahdollisuuksista. Käy kurkkaamassa! 


Ennen retkelle lähtöä voi kätevästi kurkata hieman karttaa ja päättää mihin haluaa patikoida.

Valitsimme umpimähkään kohteeksi Endalin, sillä matka vaikutti juuri sopivan pituiselta ensikertalaiselle. Reitti oli mukava ja laavulle pääsy kruunasi kävelyn.

Matildanjärven näkee täysin uudelta kantilta kun lähtee reissuu veneellä.



Pitkospuita pitkin matka sujui rattoisasti.
Retkeillessä pääsi nappailemaan myös muutamia pokemoneja :D


Luonnon kauneimmät otukset kuten perhoset ja sudenkorennot viihtyivät soisessa ympäristössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti