Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee se itse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee se itse. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. huhtikuuta 2017

Helpot ja hyvät ohjeet kaupunkiviljelyyn!


Näin kevään edetessä on hyvä ruveta miettimään mitä kaikkea herkullista ja terveellistä kesäksi voisi itse kasvattaa. Perinteisen, usein maaseutuun liitetyn puutarhan ja kasvimaan ylläpidon ohelle on yhä enenevissä määrin noussut myös kaupunkiviljely. Käy nappaamassa hyvät vinkit kaupunkipuutarhan perustamiseen ja ylläpitoon Ylen (http://yle.fi/aihe/luonto/syotava-kaupunki) kattavasta  jutusta ja kurkkaa samalla miten muiden kasvatus on lähtenyt käyntiin! :)


maanantai 27. helmikuuta 2017

Jättiläisvihanneksia kesäiselle kasvimaalle!


Jättivihannesten siemeniä voi ostaa myös kotimaasta.
Jos ensi kesäksi haaveilee maukkaista, itse kasvatetuista vihanneksista kannattaa kylvöpuuhat aloitella jo näin hyvissä ajoin, sillä osa kasveista vaatii pitkän esikasvatusajan. Itse päätin poiketa tavallisesta ja istuttaa hieman erikoisempia, jättikurpitsoja ja -kurkkuja.  Kurpitsoista luvattiin yli 100 kiloisia ja kurkuista jopa 2 metriä pitkiä. Maailmalla useat vihannesviljelijät kilpailevat vuosittain jättivihanneksista ja kylvämäni siemenet ovatkin juuri tuollaisia kilpailuihin tarkoitettuja jättiläislajikkeita.
 

Suurikokoiset siemenet hyötyvät liottamisesta ennen kylvöä. Ne kannattaa laittaa noin vuorokaudeksi esimerkiksi vesilasiin, jotta itäminen ja kasvu nopeutuisivat.

Turveruukut ovat kätevä ja edullinen vaihtoehto muovisille ruukuille.

 Turveruukut ovat hyvä vaihtoehto muoviselle ruukulle. Kun kasvi on kasvanut riittävästi turveruukun voi kasveineen päivineen istuttaa uuteen kasvualustaa ja turve maatuu kätevästi kasvukauden aikana.

Suurikokoisia kurpitsansiemeniä kannattaa kylvää suhteellisen väljästi.

Muista peitellä siemenet huolella. 
Ruukkuun asetetut siemenet kannattaa peitellä mullalla ja kastella huolellisesti.




Jättikurkun siemeniä.

Muista asentaa valmiit kylvökset aurinkoiselle ja lämpimälle paikalle, jossa niitä on helppo seurata ja kastella säännöllisesti.  EI muutakun kylvön ja kokeilun iloa ja katse kohti kevättä! :)
Kylvöksiin voi tehtailla itse kauniit nimikyltit.

Valoisa ja lämmin paikka on paras itämisen kannalta. :)

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kahvinpurut ja tuhka hyötykäyttöön kasvimaalle, sekä puutarhaan

Kotona syntyvä jäte on joskus hyödyllistä esimerkiksi luonnonlannoitteena.

Kylmän ja talvisen sään koetellessa on mukava juoda kuppi lämmintä ja virkistävää kahvia tai istua lämpimän ja ritisevän takan eteen lämmittelemään. Tiesitkö, että näistä aivan perus arkitoiminnoista syntyy "jätettä", joka soveltuukin oivasti kasvimaalle tai puutarhaan tuomaan kasveille puhtia ja luomaan niille paremman kasvualustan.

Kahvinkeitosta jäävät käytetyt kahvinpurut ja puun poltosta syntynyt tuhka kannattaa kerätä talteen ja hyödyntää kesää varten. Kahvinpurut auttavat pitämään maan pH -arvon matalana (n. 4 - 5,5), jolloin syntyy hyvä alusta happamasta maaperästä nauttiville kasveille. Tällaisia kasveja ovat esimerkiksi pensasmustikka, puolukka, alppiruusut, hortensiat, magnoliat ja kanervat sekä tietysti kaikille tutut metsäkuusi ja metsämänty.

Kahvinpurut auttavat esimerkiksi pensasmustikkaa, sillä ne pitävät maan sopivan happamana. lue lisää happamanmaan kasveista: Puutarha.net

Toinen arvokas kotitalouden jätteistä syntyvä lannoite eli tuhka auttaa oikeastaan päinvastaiseen kuin kahvinpurut. Tuhka siis nostattaa jo ennestään happaman maan pH -arvoa lähemmäs neutraalia (6-7). Puutuhkan vaikutukset ovat aikalailla samanlaiset kuin kalkilla, mutta luonnonlannoitteena tuhkan levittäminen on ympäristöystävällistä ja oikeastaan ainut siitä syntyvä haitta on pieni pöllyminen, joka saattaa sotkea kädet tai vaatteet. Neutraalimmassa maaperässä viihtyy erityisesti marjapensaat, hedelmäpuut, pihanurmikko, sekä niittykasvit, joten esimerkiksi hyvää satoa havitellessaan kannattaa talven tuhkia levitellä mustaviinimarjoille, omenapuille ja päärynäpuille.
Puiden poltosta syntyvä tuhka taas edesauttaa esimerkiksi omenapuita. Lue lisää tuhkan hyödyistä: Suomenluonto.fi

Sekä kahvinpurut, että tuhka kannattaa kerätä tilavaan purkkiin ja levittää varovasti esimerkiksi istutuslapion avulla pientä lannoitetta kaipaavien kasvien ja pensaiden juurakon tuntumaan. Juurakon läheltä sadevesi saa näiden luonnonlannoitteiden vaikuttavataineet helposti ja tehokkaasti imeytymään maaperään ja näin kasvit hyötyvät mahdollisimman paljon.


sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Tammikuussa voit jo aloittaa kylvöpuuhat

Puutarhassa kannattaa käydä syksyllä noukkimassa siemeniä talteen, jotta seuraavana vuonna ei tarvitse ostaa uusia vaan voi käyttää omia siemeniään. :)
Tulevan kesän kesäkukkia voi jo ruveta näin hyvissä ajoin miettimään. Usein kaikkein palkitsevinta on kun kasvit saa kasvattaa alusta asti itse ja pääsee seuraamaan kuinka hennot vihreät alut muuttuvat ryhdikkäiksi ja kukkiviksi kasveiksi. Usein kylvöpuuhat kuuluvat kevääseen ja taimia aletaan mieluiten istuttamaan maaliskuun tienoilla, mutta jo näin tammikuussakin voi aloitella tiettyjen kasvien kasvatuksen kunhan vain muistaa huolehtia riittävästä valon saannista. Jos päivänvaloa ei kotiin riittävästi pilkota voi harkita vaikkapa pikku kasvihuonetta tai pienoisvalolähdettä helpottamaan vihreiden ystäviemme kasvua.

 Esimerkiksi kuvan mukainen turveruukku on hyvä valinta esikasvatukseen
Itse päätin aloittaa kylvöpuuhat viime syksynä talteenkerätyistä palsamin siemenistä. Huonepalsami tai toiselta nimeltään mummopalsami on kaunis ja vehreä kukka, joka sopii erityisen hyvin ikkunalaudalle kasvamaan. Siemenien määrässä ei kannata pihistellä vaan yhteen pikku ruukkuun voi istuttaa useamman siemenen. Jos saman ruukun siemenistä useampi kuin yksi itää ne voi myöhemmin taimien kehittyessä koulia eli istuttaa uusiin suurempiin ruukkuihin yksi kerrallaan.
Kurkkaa seuraavasta linkistä lisäohjeita taimien istutukseen: Suomela.fi
Huonepalsamin siemeniä voi hieman myös peittää mullalla, jotta niiden kosteus pysyy sopivana.
Säännöllinen kastelu on tärkeä osa esikasvatusta.

Huolellisen kastelun jälkeen ruukut voi sujauttaa pieneen pakastepussiin tai suojata kelmun avulla, jotta kasvuolosuhteet pysyvät koko ajan riittävän kosteina ja itämiselle suotuisina. Aseta suojattu ruukku valoisalle paikalle ja muista huolehtia sen kastelusta, jotta taimista kehittyy vankkoja ja vehreitä.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Talvilinnuille oikea jouluateria!

Huolehdi lintujen talviruokinnasta ja pidä ruokintapaikka mahdollisimman siistinä.
Aiemmin henkilökuva -juttuakin  tähdittänyt luontoexpertti Jarmo Markkanen vinkkaa miten talvilintuja kannattaa ruokkia niin, että samalla tulee huomioitua sekä ettisyys, että lintujen hyvinvointi. Suomen linnut selviytyvät lähtökohtaisesti talvesta ilman ruokintaakin, mutta toki ruokinta auttaa erityisesti kun säät ovat vaihtelevat ja linnuille epäsuotuisat. Parhaimmillaan toimiva ruokintasysteemi tuottaa iloa niin luinnuille kuin myös ruokkijallekin. Tässä pieni lista asioista, jotka kannattaa pitää mielessä ja jotka johtavat onnistuneeseen sekä asiantuntevaan ruokintaan. Nyt on juuri oikea aika rakentaa talvilinnuille oivallinen, herkullinen ja hallittu jouluateria :)





1. Pidä ruokinta paikka siistinä
Siisti ja hallittu ruokinta on erityisen tärkeä etenkin kun lintuinfluenssaakin on jälleen havaittu Suomessa. Kun ruokintapaikka on siisti eikä siemenet pääse tippumaan maahan ei myöskään lintujen mahdollisesti levittämät taudit kuten salmonella pääse leviämään. Linnut kun usein tekevät jätöksensä ruokailuhetken yhteydessä. Tällöin bakteerit pääsevät valitettavan usein kosketuksiin maahan tippuneiden, syömäkelpoisten siementen kanssa ja leviävät linnuilta toisille. Hallittu ruokinta on helppo toteuttaa vaikkapa itsetehdyllä ruokinta-alustalla.
Vältä kuvan mukaista tilannetta, jossa siemenen kuoret pääsevät hallitsemattomasti leviämä'än maahan.

2. Linnut tarvitsevat erityisesti rasvaa
Erilaiset rasvaiset ruuat kuten ihra ja tali ovat hyviä ja helppoja vaihtoehtoja. Talven kylmyydessä ja pakkasessa linnut tarvitsevat energiarikasta ruokaa ja tali, ihra sekä niihin verrattavissa olevat tuotteet auttavat niitä kestämään pakkasta paremmin. Jos ei halua ostaa kaupasta valmiita tuotteita, internet on pullollaan toinen toistaa parempia ohjeita, joilla luot itse pihapiirisi linnuille joulun kunjaksi oikean juhla-aterian.

3. Muista auringonkukan siemenen problemaattisuus!
Auringonkukan siemenet ovat useiden lintujen suurta herkkua, mutta ruuan taustalla on myös muutama ongelma. Linnut syövät kuorellisista siemenistä vain niiden sisustan, jolloin kuoret leviävät maahan hallitsemattomasti ja altistavat lintuja sairauksille. Siemenet ovat myös tuontitavaraa eli niiden kuljetuksesta ja maanhantuonnista aiheutuu paljon kuluja ja päästöjä. Jos haluat siis suosia eettisempää vaihtoehtoa valitse ensinnäkin kuorettomia siemeniä ja kokeile vaikka kotimaista kauraa. Myös lintulyhteet ovat hyvä ja samalla kauniin näköinen vaihtoehto.
Auringonkukan siemen on hyvin suosittu, mutta ei välttämättä niin hyvä vaihtoehto.

4. Muista lintukirja ja kamera :)
Jos mahdollista asenna ruokintapaikka niin, että pystyt seuraamaan ympäri vuorokauden millaisia vieraita ruokintapaikallasi käy herkuttelemassa. Äläkä unohda lintukirjaa ja kameraa, jotta tunnistat ihanat vierailijasi ja saat ikuistettua parhaimmat talviherkutteluhetket.

Antoisaa puuhastelu lintujenruokinnan parissa! :)
Lue lisää linturuokinnasta Bird life sivustolta! :)

lauantai 5. marraskuuta 2016

Luonnon aineksista syntyy kaunis ja talvinen kranssi

Talvi on saapunut ja joulu lähestyy jo kovaa kyytiä, joten nyt jos koskaan on hyvä aika tehdä itselleen kaunis kranssi tai vaikkapa useampi koristamaan esimerkiksi ulko-ovea. Kranssi syntyy helposti rautalangan, kukkateipin ja oksien tai havujen avulla. Itse hankin kukkateipin ja rautalangat Salosta, Pirilän kukkatalosta. Mutta sopivia tuotteita löytyy varmasti myös muista kukkakaupoista. Tänä vuonna päätin käyttää hyödykseni lepän käpyjä ja norkoja, mutta kranssin voi halutessaan tehdä myös esimerkiksi koivun oksista tai kuusen havuista. Kranssista voi tehdä luonnollisen ja pelkistetyn koristeen, jossa hyödynnetään pelkästään luonnon raaka-aineita. Vastaavasti väriä ja näyttävyyttä saa halutessaan liittämällä luonnonmateriaalista tehdyn rungon päälle  esimerkiksi askartelukaupoista saatavia pikku koristeita.

Kranssin runkoa varten tarvitaan oksien tai havujen lisäksi kukkateippiä, rautalanka pätkiä, sekä rulla rautalankaa.

Aluksi rautalangan pätkät liitetään yhteen kukkateipin avulla. Teippiä kannattaa hieman venyttää ja pingottaa, jotta se tarttuu paremmin rautalankaan. Mitä useamman rautalangan liittää yhteen, sitä tukevamman rungosta saa.

Rungon päälle kieputetaan rulla rautalangan avulla oksia tai havuja.

Kun kranssissa on tarpeeksi oksia liitetään päät kuvan mukaisesti yhteen ja liitoskohta kannattaa naamioida pujottamalla sen päälle oksia.

Valmis kranssi sopii parhaiten ulos, sillä esimerkiksi kävyt eivät viihdy kovinkaan hyvin lämpimissä ja kuivissa sisätiloissa.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Luonnonkosmetiikka -kurssilla luotiin kosmetiikka ammattilaisten johdolla


Luokos luo kosmetiikka luonnollisesti
 Luonkos on turkulaisten Miia Leinon ja Jonna Vesterisen yritys, joka on erikoistunut luonnonkosmetiikka palveluihin. Palveluihin lukeutuu muun muassa erilaiset kurssit, illanistujaiset ja polttarit. Molemmat naiset ovat kauneudenalan ammattilaisia, joilla on kokemusta kosmetiikasta yli 10 vuoden ajalta. Ura teollisen kosmetiikan parissa toimi lähtölaukauksena uudelle yritykselle, sillä molemmat kiinnostuivat lisäaineettomista ja luonnonmukaisesti tuotetusta kosmetiikasta. Molemmat ovatkin nykyään luonnonkosmetiikan kouluttajia, sekä iloisia yrittäjiä. Luonkos on leidien yhteinen yritys, joka järjestää kursseja, sekä luo itse kosmetiikka reseptejä niin naisille kuin myös miehille.

Iloiset yrittäjä Miia (vas) ja Jonna (oik) esittelevät tuotteitaan ennen kurssin alkua.

Luonnonkosmetiikka kurssilla, Steissin Metka-kahvilassa luotiin jalkabalsamit ja kylpysuolat
Luonnonkosmetiikka -kurssi toteutui yhteistyössä Salon 4H:n ja  luonnonkosmetiikka yritys Luonkoksen kanssa. Luonkoksen kursseilla tehdään kosmetiikka laidasta laitaan eli vartalotuotteista hiustuotteihin. Tällä kertaa kurssi osallistujakunta koostui pitkälti naisista ja kurssin edetessä kukin pääsi luomaan jalkabalsamin, sekä laventelin tuoksuisen vartalokuorinnan. Molemmat tuotteet valmistettiin alusta alkaen käsin, käyttäen apuna luonnollisia raaka-aineita, sekä tuoksuja. Luonnonkosmetiikka-ala sopii myös oivasti parhaillaan käynnissä olevaan 4H Nuorten Luonto -hankkeeseen, sillä se yhdistää luontoystävällisen työn ja kosmetiikka-alan. :)

Jalkabalsamit valmistui hyvässä yhteishengessä, luonnon perusraaka-aineista.




Kurssille osallistui kiitettävästi luonnonkosmetiikasta kiinnostuneita.


Myös Salon 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Janina (vas) ja toiminnanohjaaja Anna (oik) päättivät kokeilla jalkabalsamin tekoa.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Tillandsiat saavat etsimään luonnonaineksia

Luontoreportteri innostui uudesta ja  hauskasta sisustusvillityksestä johon voi yhdistää viherkasvit, luonnossa liikkumisen ja itse tekemisen :). Tämä kyseinen sisustukseen, luontoon ja luovuuteen liittyvä asia on itseasiassa tillandsia eli toisleta nimeltään ilmakasvi. 
Ilmakasvit ovat Amerikan trooppisilta ja substrooppisilta alueilta kotoisin olevia, ananaksen sukuun kuuluvia kasveja. Luonnossa tillandsiat kasvavat puiden rungoilla ja oksilla päällyskasveina eli ne käyttävät juuriaan vain alustaansa kiinnittitymiseen. Täällä kylmässä pohjolassa ne toimivat kuitenkin oivallisina huonekasveina ja niiden erikoisuutena on se, että kasvi saa kaiken tarvitsemansa ilmasta.
Tämä päällyskasvi ei siis tarvitse lainkaan multaa ja siksi niistä voi rakentaa esimerkiksi elottomanluonnon rakennusaineita kuten  pyöreäksi hioutuneita kiviä, simpukankuoria ja suolan kyllästämiä kepejä avuksi käyttäen toinen toistaan hauskempia asetelmia maljakoihin tai lasipurkkeihin.
 Kaikken paras puoli ilmakasveissa on se, että niistä saa luovuuden avulla loihdittua kauniita koristeita paperien täyttämille työpöydille ja samalla pääsee rakentamaan itse täysin uniikkeja luomuksia. Esimerkiksi oma suosikkini luonnossa on merenranta, joten päätin hyödyntää omissa ilmakasviasetelmissani muun muassa simpukoita, ruokoja ja vesirajalta kerättyjä valkoisia sekä punaisia pikkukiviä. Keräilyssä on toki hyvä muistaa jokamiehenoikeuksien rajat, mutta muuten ilmakasvi asetelmat ovat luonnon ystäville oiva tapa tuoda ripaus kaunista luontoa sisälle.

 Toki täysin ilman vettä ja ravinteita nämäkään veijarit eivät selviä, mutta tarkempia hoito ohjeita voi käydä kurkkaamassa oheisesta linkistä.'

Nämä kauniit punertavat kivet ja ruo'ot on kerätty Bromarvista, Badvan uimarannalta ja nyt ne somistavat ilmakasvia varten hankittua lasipurkkia.

Tässä taas hieman erilainen astelma. Oma pieni himmeli on helppo tehdä ja halutessaan rusehtavat ruo'ot voi värjätä esimerkiksi kuvan mallin mukaan mustaksi.



Hauska pikku fakta tillandsioista: ruotsalainen, taksonomian isä eli Carl von Linne nimesi ne aikanaan suomalaisen lääkärin ja kasvitieteilijän Elias Tillandzin mukaan eli näissä kasveissä näkyy myös kotimaan edustus! :)
Ilmakasvit ovat parhaillaan suosittuja eri sisustus ja puutarha lehdissä, joten niille tarkoitettuja lasipurkkeja löytyy kiitettävästi eri kaupoista. 

Tillandsioita on kymmeniä ellei satoja eri lajeja, joten jokaiselle varmasti löytyy jotain :)


perjantai 16. syyskuuta 2016

Maataidetta merenrannalla

Reissuvinkki viikonlopulle. Satuin piipahtamaan Padvan uimarannan lähistöllä Bromarvissa. Merenrannalta löytyi jonkun lupaavan taiteilijasielun tekemää maataidetta. Luonnonmukaisten rakennusaineiden takia tätä voisi varnmasti myös kutsua luontograffitiksi, sillä teos on toteutettu kokonaan luonnon omista materiaaleista. 
Tulevaksi viikonlopuksi on jälleen taidettu lupailla lämpimiä syyskelejä, joten jos aikataulu sallii kannattaa käydä vaikkapa vilkaisemassa tätä taideteosta. Ehkäpä samalla merituulen humistessa ja aaltojen kohistessa  joku innostuu itse luomaa omanlaisensa kauniin luontograffitin.  :)
Luontograffitin voi toteuttaa vaikkapa mandalaa muistuttavana geometrisena kuviona. 
Paras luontograffiti syntyy ekologisesti, elottoman luonnon materiaaleista kuten kivistä, tippuneistä kävyistä ja kuolleista kaisloista.
Merenrannalta löytyy varsinkin näin syksystä monipuolisesti erilaisia materiaaleja luontograffitia varten

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kaupan yrtit tehokäyttöön!

Lähes kaikista ruokakaupoista saa valmiissa pikkuruukuissa kasvavia yrttikasveja ja salaatteja. Kun vihreät osa on käytetty ihmiset usein heittävät juurakon multineen ja ruukkuinenn pois. Poisheiton sijaan vielä elävän ja vihreän kasvin voi kuitenkin istuttaa ruukkuun ja asettaa ikkunalaudalle tai muuhun valoisaan paikkaan. Kun sitä sitten hoitaa ja kastelee säännöllisesti, parhaimmassa tapauksessa yritin saa tuottamaan uutta satoa ja siitä on iloa pidempään. 

Ennen yrtin istuttamista kannattaa huolehtia siitä, että juurakko on tarpeeksi kostea. Kostea juurakko irrotetaan varovasti muovisesta ruukusta.

Jos uusi ruukku on isokokoinen kasviin verrattuna kannattaa pohjalle laittaa multaa ja vasta sen jälkeen asentaa juurakko ruukkuun.

Ruukussa olevan kasvin juurakko peitetään kauttaaltaan uudella ja mehevällä mullalla.

Istutettu kasvi kannattaa kastella ja asettaa vaikkapa ikkunalaudalle tai pöydälle, jossa se saa riittävästi valoa. Sitten ei muuta kun napsimaan herkullisia yrttejä vaikkapa leivän päälle :)