lauantai 4. helmikuuta 2017

Teijolla tapahtuu -luonnonpäivät

Janina ja Anna edustavat Salon 4H-yhdistystä paikan päällä ja kertovat mm. tulevista tapahtumista.

Teijon kansallispuiston alueella ja luontokeskuksessa on tänään klo 16 saakka käynnissä talvinen luontotapahtuma. Monien muiden paikallisten yritysten ja järjestöjen ohella myös Salon 4H-yhdistyksen edustus löytyy paikanpäältä.


Paikanpäällä pääsee vaikkapa tilaamaan Suomi 100v. juhlavuoden kuusipaketin, johon sisältyy kuusen taimen ohella messinkilaatta ja tulevaisuuden kuusi -kirja. Samalla pääsee osallistumaan kisaan, jossa arvuutellaan hirven kallon painoa ja linnunpönttöjen asukkaita, sekä stekata tulevan nuorille suunnatun yrittäjyyskurssin sisällön. Kurkkaa tarkempi info tulevaisuuden kuusesta!

Paikalle oli päivällä kokoontunut ilahduttavan paljon lapsiperheitä ja muita luonnosta kiinnostuneita.
 4H-yhdistyksen ohella monet paikalliset yrittäjät esittelevät luontoaiheisia palveluita, sekä erilaisia käsintehtyjä tuotteita. Metsähallituksen järjestämä tapahtuma sopii erityisesti lapsiperheille, sillä alueella pääsee bongailemaan luonnonihmeitä ja tietysti maistelemaan vaikkapa myynnissä olevia lettuja.

Sisätiloista löytyy ihastuttavia tuotteita ja iloista palveluhenkeä :)
 Luonkeskuksen sisätiloista löytyy kodikas lahjatavaramyymälä, sekä kansallispuiston retkeilyaiheinen näyttely.
Samalla kannattaa tietysti käydä ihastelemassa myös kaunista talvista maisemaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti