lauantai 5. marraskuuta 2016

Luonnon aineksista syntyy kaunis ja talvinen kranssi

Talvi on saapunut ja joulu lähestyy jo kovaa kyytiä, joten nyt jos koskaan on hyvä aika tehdä itselleen kaunis kranssi tai vaikkapa useampi koristamaan esimerkiksi ulko-ovea. Kranssi syntyy helposti rautalangan, kukkateipin ja oksien tai havujen avulla. Itse hankin kukkateipin ja rautalangat Salosta, Pirilän kukkatalosta. Mutta sopivia tuotteita löytyy varmasti myös muista kukkakaupoista. Tänä vuonna päätin käyttää hyödykseni lepän käpyjä ja norkoja, mutta kranssin voi halutessaan tehdä myös esimerkiksi koivun oksista tai kuusen havuista. Kranssista voi tehdä luonnollisen ja pelkistetyn koristeen, jossa hyödynnetään pelkästään luonnon raaka-aineita. Vastaavasti väriä ja näyttävyyttä saa halutessaan liittämällä luonnonmateriaalista tehdyn rungon päälle  esimerkiksi askartelukaupoista saatavia pikku koristeita.

Kranssin runkoa varten tarvitaan oksien tai havujen lisäksi kukkateippiä, rautalanka pätkiä, sekä rulla rautalankaa.

Aluksi rautalangan pätkät liitetään yhteen kukkateipin avulla. Teippiä kannattaa hieman venyttää ja pingottaa, jotta se tarttuu paremmin rautalankaan. Mitä useamman rautalangan liittää yhteen, sitä tukevamman rungosta saa.

Rungon päälle kieputetaan rulla rautalangan avulla oksia tai havuja.

Kun kranssissa on tarpeeksi oksia liitetään päät kuvan mukaisesti yhteen ja liitoskohta kannattaa naamioida pujottamalla sen päälle oksia.

Valmis kranssi sopii parhaiten ulos, sillä esimerkiksi kävyt eivät viihdy kovinkaan hyvin lämpimissä ja kuivissa sisätiloissa.

2 kommenttia: