sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Tammikuussa voit jo aloittaa kylvöpuuhat

Puutarhassa kannattaa käydä syksyllä noukkimassa siemeniä talteen, jotta seuraavana vuonna ei tarvitse ostaa uusia vaan voi käyttää omia siemeniään. :)
Tulevan kesän kesäkukkia voi jo ruveta näin hyvissä ajoin miettimään. Usein kaikkein palkitsevinta on kun kasvit saa kasvattaa alusta asti itse ja pääsee seuraamaan kuinka hennot vihreät alut muuttuvat ryhdikkäiksi ja kukkiviksi kasveiksi. Usein kylvöpuuhat kuuluvat kevääseen ja taimia aletaan mieluiten istuttamaan maaliskuun tienoilla, mutta jo näin tammikuussakin voi aloitella tiettyjen kasvien kasvatuksen kunhan vain muistaa huolehtia riittävästä valon saannista. Jos päivänvaloa ei kotiin riittävästi pilkota voi harkita vaikkapa pikku kasvihuonetta tai pienoisvalolähdettä helpottamaan vihreiden ystäviemme kasvua.

 Esimerkiksi kuvan mukainen turveruukku on hyvä valinta esikasvatukseen
Itse päätin aloittaa kylvöpuuhat viime syksynä talteenkerätyistä palsamin siemenistä. Huonepalsami tai toiselta nimeltään mummopalsami on kaunis ja vehreä kukka, joka sopii erityisen hyvin ikkunalaudalle kasvamaan. Siemenien määrässä ei kannata pihistellä vaan yhteen pikku ruukkuun voi istuttaa useamman siemenen. Jos saman ruukun siemenistä useampi kuin yksi itää ne voi myöhemmin taimien kehittyessä koulia eli istuttaa uusiin suurempiin ruukkuihin yksi kerrallaan.
Kurkkaa seuraavasta linkistä lisäohjeita taimien istutukseen: Suomela.fi
Huonepalsamin siemeniä voi hieman myös peittää mullalla, jotta niiden kosteus pysyy sopivana.
Säännöllinen kastelu on tärkeä osa esikasvatusta.

Huolellisen kastelun jälkeen ruukut voi sujauttaa pieneen pakastepussiin tai suojata kelmun avulla, jotta kasvuolosuhteet pysyvät koko ajan riittävän kosteina ja itämiselle suotuisina. Aseta suojattu ruukku valoisalle paikalle ja muista huolehtia sen kastelusta, jotta taimista kehittyy vankkoja ja vehreitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti