Näytetään tekstit, joissa on tunniste 4HLuontoreportteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 4HLuontoreportteri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Armfeltin koulun 4a-luokka otti iloisesti vastaan metsäkuutiokilpailun pääpalkinnon

Voitto nostatti Armfeltin luokalle iloiset hymyt. :)
Nuorten luontohankkeen tiimoilta Salon 4H-yhdistys järjesti alakoululaisille metsäkuutiokilpailun. Kilpailun osallistujiksi valikoitui kolme nopeiten ilmoittautunutta luokkaa eli Armfeltin koulun 4a-luokka, Vaskion koulun 1-2 luokka ja Märynummen koulun 3-4 luokka. Luokkien kilpailutehtävänä oli sisustaa metsäkuutiot mieleisellään tavalla ja varsinainen äänestys toimitettiin 4H:n TOP-tehtäväsivustolla. Kuutiolle annettiin yhteensä 59 ääntä. Voittajaksi 31 äänellä valikoitui Armfeltin koulun 4a-luokka, toiseksi sijoittui Märynummi 17 äänellä ja kolmanneksi Vaskio 11 äänellä.

Voittajaksi valikoitunut metsäkuutio ihastutti väreillään ja oivaltavuudellaan. Kerrassaan hieno työ!

Armfeltin kuutio toteutui ilolle ja yhteistyöllä, sillä koko luokka osallistui ahkerasti koivumaiseman rakennukseen. Metsäkuution rakennus sopi opettajan mukaan muutenkin oivasti luokan työjärjestykseen, sillä lukuvuoden mittaan aiheena ovat ollet niin Suomen juhlavuosi kuin myös suomalainen luonto- ja metsä. Erityisenä plussana kuution toteutuksessa oli vielä materiaalivalinta, sillä kaikki raaka-aineet löytyivät kierrätyksen avulla ja esim. takaseinän koivut rakentuivat sanomalehden painosta syntyvälle "hukkapaperille".

Koko luokka mahtui yhdessä Janinan ja Annan kanssa poseeraamaan kuution sisälle.

Mukavan yhdessä tekemisen ja oppimisen lisäksi palkinnoksi hyvästä ja oivaltavasta työstä koko luokka sai herkkuja, pokaalin, mitalit, sekä yhteisen, ohjatun retken Yläneen luontokabinettiin.

Palkintopokaali sekä hieman herkkuja voittajille :)

maanantai 15. toukokuuta 2017

Tunnelmia Teijon nuorille suunnatusta metsäpäivästä!

Viime torstaina Teijolla vietettiin ensimmäistä kertaa 4H:n ja muiden tahojen yhdessä järjestämää, yläkoulun oppilaille suunnattua metsäpäivää. Tapahtumaan osallistui yksi vuosiluokka kustakin Salon yläkoulusta, joten paikalla riitti vipinää. Luontohankkeen tiimoilta kehitetyn metsäpäivän ohjelma koostui eri luonnonvara-alan tahojen järjestämistä rasteista. Mukana olivat Salon 4H:n lisäksi Perniön riistahoitoyhdistys, Salon seudun luonnonsuojeluyhdistys, Metsänhoitohdistys ja Suomen metsäkeskus.
Päivän tarkoituksena oli yhteisen hauskan tekemisen pohjalta tuoda juuri nuoria lähemmäs metsää ja luontoa, sekä vahvistaa nuorten luontosuhdetta ja antaa tuleville sukupolville kullanarvoista tietoa muun muassa luonnonvara-aloista.

Metsätalouteen ja metsäelinkeinoihin erikoistuneen Suomen metsäkeskuksen pisteellä tutustuttiin Suomen puustoon ja sen määrään sekä mittailtiin erilaisin keinoin puiden pituuksia ja leveyksiä. Tekemisen ohella nuoret pääsivät miettimään myös suomalaisen metsän arvoja kuten virkistys- ja hyötykäyttöä.
Perniön riistanhoitoyhdistys on alueellinen, valvova järjestö, joka kokoaa Perniön ja Särkisalon alueen hirviporukat yhteen. Riistanhoitoyhdistyksen pisteellä nuoret pääsivät miettimään kiperiä riistahoitoon ja metsästykseen liittyviä kysymyksiä.
Metsänhoitoyhdistyksen pisteellä taas oppilaat pääsivät katsastamaan millaisilla välineillä Suomalaista metsää hoidetaan.
Salon seudun luonnonsuojeluyhdistyksen pisteellä tutustuttiin muun muassa siihen miten eläintenjälkiä tunnistetaan ja kuunneltiin samalla lintujen soidinääniä.

Päivä onnistuin hieman vaihtelevasta säästä huolimatta kaikin puolin mallikkaasti ja iso kiitos siitä kuuluu toimijoiden ohella myös aktiivisille ja kiinnostuneille nuorille, jotka osallistuivat ihailtavan hyvin aktiviteetteihin! :)

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Bongaa kevät 2017


Ylen sivuilta löytyy mielenkiintoinen Bongaa kevät 2017 -kampanja, johon pystyy osallistumaan ympäri Suomea omilla luontohavainnoillaan. Ota seuraavan kerran kuva kun näät leskenlehden, traktorin tai muun varman keväänmerkin ja käy osallistumassa itsekin kevään bongaus -talkoisiin. Tarkemmat ohjeet löytyy Ylen sivuilta (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/03/21/bongaa-kevat-2017)

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Tunnelmia 4H-yrityskurssilta

Vierailin viime lauantaina 4H-yrityskurssin toisella kurssikerralla kuuntelemassa muun muassa Päivi Savolaisen puheenvuoron esiintymisestä. Samalla kyselin kurssilaisilta millaisia yritysideoita heillä oli päivän päätteeksi järjestettyä Yritys-battlea varten. Vaikka kurssi ei liittynyt varsinaisesti luontoon ja Nuorten Luonto -kehittämishankkeeseen oli silti mielenkiintoista vierailla katsomassa millainen yrityskurssi nykyään on ja miten innokkaita sekä yrittäjähenkisiä nuoria kannustetaan yrittämiseen.
14 nuorta oli jakautunut 4 eri ryhmää, joista kullakin oli erilainen ja mielenkiintoinen liikeidea. Ryhmissä nuorilla oli myös omat vastuualueet, jotta jokainen sai konkreettisesti kokea mitä kaikkea yrittäjyydessä tulisi huomioida.
Lindan, Veronikan ja Milenan idea oli Liikkuva kahvila esimerkiksi Salon torille. Salon mittapuulla melko uniikin idean pohjana oli venäläinen ruoka- ja seurustelukulttuuri. Tytöt miettivät, että Liikkuvan kahvilan voisi toteuttaa vaikkapa liikkuva kärryn muodossa. Kärrystä voisi sitten myydä asikkaille esimerkiksi perinteikkäitä leivonnaisia, virvokkeita ja keittolounasta päivisin.

 Fannin, Ainon, Venlan ja Sofiannan liikeidea taasen syntyi tyttöjen asiantuntemuksen ympärille. Kahvion, kampaamotaitojen ja taiteellisuuden yhdistämisestä syntyi idea Juhlapalvelusta. Juhlapalvelu toteuttaisi kokonaisuudessaan erilaisia juhlatilaisuuksia tarjoilusta, koristeluun, musiikkiin ja valokuvaukseen käyttäen samalla hyväkseen myös erilaisia kontakteja ja yhteityökumppaneja.
Alina, Anni, Kasper ja Ilkka kehittelivät ideaa Salon keskustan alueella toimivasta pihanhuoltoyrityksestä, joka voisi hoitaa peruspihanhuoltopalveluita nurmikonleikkuusta lumenluontiin. Idea pihanhuollosta syntyi, sillä kaikilla oli kokemusta esimerkiksi tuttujen pihojen hoidosta.
Viimeisenä muttei vähäisimpänä Antin, Samulin ja Maijun ryhmä suunnitteli telkänpönttöjä valmistavaa yritystä, jonka tuotteet toteutettaisiin edukkaasti käsityönä.
Vaikka nämä yritysideat olivat harjoitusta oikeaa tilanne varten, kaikilta kurssilaisilta löytyi kiinnostusta ja halukkuutta oman 4H-yrityksen perustusta kohtaan. :)

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kalastusaika lähenee



Kevät on saapunut ja parhaimmat kalastuskelit odottelevat aivan kulman takana. Pitkän ja kylmän talven jälkeen pääsee taas nauttimaan rauhallisesta ja mielenkiintoisesta harrastuksesta luonnon helmaan yksin tai yhdessä kaverin kanssa.
Salon alue on pullollaan erilaisia oivia kalastuspaikkoja, sillä jokia ja vesistöjä on runsaasti ja kalakannat moninaiset.

 Joko sinäkin olet hankkinut tulevan kauden kalastusluvat? Täältä löydät lisätietoa erilaisista kalastusluvista ja muuta oleellista tietoa aiheeseen liittyen: http://www.eraluvat.fi/

maanantai 20. maaliskuuta 2017

100-vuotiaan Suomen juhlistus jatkuu Villiruokajuhlat -teemakerhon merkeissä!


 Salon 4H:n kattavaan kerholistaan on saatu täydennystä, sillä maaliskuun lopulta toukokuun loppuun pyörii uusi Villiruokajuhlat -teemakerho. Kerho on suunnattu 6-13 vuotiaille nuorille ja se kokoontuu maanantaisin Prykin kerhotiloissa, Salossa.  Kerho sopii erinomaisesti luonnosta ja ruuanlaitosta innostuneille lapsille, sillä nimensä mukaisesti kerhokerroilla keskitytään luonnon omien herkkujen valmistukseen ja samalla mukaan mahtuu myös retkeilyä ja luontoon tutustumista lähimetsässä. Kerho huipentuu toukukuun loppumetreillä Suomen merkkivuoden kunniaksi järjestettäviin Villiherkkujuhliin. :)
Kerhon on tarkoitus tutustuttaa kerholaiset luonnonherkkuihin kuten marjoihin ja yritteihin. Ilmoittautuminen ja lisätiedot alkavasta kerhosta löydät kätevästi Salon 4H:n sivuilta. :)

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Rekisteröi linnunpönttösi juhlistamaan 100-vuotiasta Suomea!

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Yleisradio vetää Miljoona linnunpönttöä -kampanjaa, jonka tarkoituksena on hyvällä hengellä ja yhteisvoimin nostaa Suomen oksistoa koristamaan miljoona linnunpönttöä. Tähän asti nämä maailman suurimmat pönttötalkoot ovat jo tuottaneet tulosta ja pönttöjä on jo yli 1 037 200 kappaletta. Näistä pöntöistä Salon alueelle on rekisteröiy jo yli 15 900 ja Someron alueelle reilu 3800.

Suomen luonnonsuojeluliitto on mukana pöttötalkoissa.
 Kampanja on kuitenkin käynnissä aina toukukoon lopulle 20.5 saakka, joten vielä on hyvää aikaa järjestää kaveripiirissä kunnon pönttötalkoot ja näin osallistua helpottamaan pönttöpesijöiden asuntopulaa. Valmiit ja ripustetun pöntöt voi rekisteröidä osoitteessa: http://yle.fi/aihe/miljoona-linnunponttoa :)

SSLY toteuttaa Salon alueella pönttömyyntipäiviä, joilta linnunpöntön saa myös helposti ostettua ja samalla tuettua hyvää asiaa :)
Esimerkiksi Salon 4H-yhdistyksen Perniön 4H-kerholaiset loivat kauniita ja värikkäitä pönttöjä yhteinen arkemme -projektin tiimoilta yhdessä Raaseporin kerholaisten kanssa osallistuen näin yhteiseen ja tärkeään projektiin!

maanantai 27. helmikuuta 2017

Jättiläisvihanneksia kesäiselle kasvimaalle!


Jättivihannesten siemeniä voi ostaa myös kotimaasta.
Jos ensi kesäksi haaveilee maukkaista, itse kasvatetuista vihanneksista kannattaa kylvöpuuhat aloitella jo näin hyvissä ajoin, sillä osa kasveista vaatii pitkän esikasvatusajan. Itse päätin poiketa tavallisesta ja istuttaa hieman erikoisempia, jättikurpitsoja ja -kurkkuja.  Kurpitsoista luvattiin yli 100 kiloisia ja kurkuista jopa 2 metriä pitkiä. Maailmalla useat vihannesviljelijät kilpailevat vuosittain jättivihanneksista ja kylvämäni siemenet ovatkin juuri tuollaisia kilpailuihin tarkoitettuja jättiläislajikkeita.
 

Suurikokoiset siemenet hyötyvät liottamisesta ennen kylvöä. Ne kannattaa laittaa noin vuorokaudeksi esimerkiksi vesilasiin, jotta itäminen ja kasvu nopeutuisivat.

Turveruukut ovat kätevä ja edullinen vaihtoehto muovisille ruukuille.

 Turveruukut ovat hyvä vaihtoehto muoviselle ruukulle. Kun kasvi on kasvanut riittävästi turveruukun voi kasveineen päivineen istuttaa uuteen kasvualustaa ja turve maatuu kätevästi kasvukauden aikana.

Suurikokoisia kurpitsansiemeniä kannattaa kylvää suhteellisen väljästi.

Muista peitellä siemenet huolella. 
Ruukkuun asetetut siemenet kannattaa peitellä mullalla ja kastella huolellisesti.




Jättikurkun siemeniä.

Muista asentaa valmiit kylvökset aurinkoiselle ja lämpimälle paikalle, jossa niitä on helppo seurata ja kastella säännöllisesti.  EI muutakun kylvön ja kokeilun iloa ja katse kohti kevättä! :)
Kylvöksiin voi tehtailla itse kauniit nimikyltit.

Valoisa ja lämmin paikka on paras itämisen kannalta. :)

maanantai 20. helmikuuta 2017

Lomaviikolla tutustumaan luonnonihmeisiin

Rentouttavaa lomaa kaikille!
Monilla on lähiaikoin edessä hiihtoloma. Keräsin lomakauden kunniaksi muutamia varteenotettavia kohteita, joissa pääsee parhaillaan tutustumaan erilaisiin luonnonilmiöihin ja eläimiin.
Suomen luontokeskus Haltia
Suomen luontokeskus Haltia tarjoilee kattavan elämyksen Suomen luonnosta ja samalla virkistävät maisemat ja retkeilymaastot aivan Nuuksion kansallispuiston kupeessa.
Salon taidemuseo Veturitalli
Salon seudun oma veturitalli taidemuseo esittää valokuvaaja Heikki Willamon  näyttelyn, joka on pullollaan luontokuvia Pohjoisesta ja Suomesta. Myyttinen matka näyttely tarjoilee mustavalkovalokuvien lisäksi myös teemaan sopivan äänimaailman ja videomateriaalia.
Heureka
 Heurekassa pääsee tutustumaan hyvinkin erilaiseen luontoon, sillä esillä oleva näyttely käsittelee erilaisten eläinten anatomiaa pintaa syvemmältä ja tarjoilee katsauksen sellaiseen mitä harvoin pääsee näkemään. Eksoottisten savannien ja sademetsien asukkien lisäksi näyttelyssä on myös mallinnoksia ihan tavallisista kotieläimistä.
Luomus
Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä kannattaa muistaa Luomus, luonnontietellinen keskusmuseo, joka tarjoilee niin historiallista materiaalia kuin myös muutakin mielenkiintoista luontoon ja kasvillisuuteen liittyvää.